1.4.2012

Tyhjä olo sisälläni, tarkoituksettomuuden tyhjyys kumisee sisälläni. Olen mielestäni päässyt siihen tilaan, jossa haen suuntaan elämälleni. Oikea minuuteni hakee suuntaansa… Minne päin lähteä kulkemaan ja mitä tavoittelemaan. Olen saanut raivattua tieltä muiden asettamat rajat ja kasvatuksesta ja kasvuympäristöstä juurensa juontavat mielipiteet, jotka on iskostettu mieleeni kuin ne olisivat omiani. Etsin aitoa minuuttani ja suurin unelmani on toteuttaa sen minuuden toiveet, unelmat ja halut. Tietynlainen aivopesu, jota kaikille ihmisille nuoruudessa syötetään, on mielestäni pahasta. Lapsen pitäisi antaa kasvaa omana itsenään ja tukea luonnollista kasvuprosessia, jonka elämä ja maailmankaikkeus on luonut. Niin kuin luonnossakin, poikasille on jo valmiina sisässään toimintamallit, joita he noudattavat. Kyllä ne tietävät kuinka syödä, nukkua, kasvaa ja kehittyä, liiallinen tuputtaminen ympäristöstä vain vinouttaa tätä luonnollista mallia ja tekee ihmisistä jotain muuta kuin miksi luonto on heidät tarkoittanut. Voiko maailmaan syntynyt eliö/ elämä syntyä alkujaankin pahaksi? Jos voi, niin miksi?

 

Uskon että kaikella on merkityksensä. Mielestäni voimme ottaa oppia luonnosta. Muistan ekologian opettajani sanoneen että jos tietyllä alueella elävä rottapopulaatio kasvaa liian isoksi, eli se alue ei enää pysty elättämään rottapopulaatiota, niin rottapopulaatio jakautuu kahtia ja ne alkavat sotia toisiaan vastaan. Ihmiskunta on kasvanut 7 miljardiin, ihmislaji on kasvanut maapallon hallitsevaksi lajiksi, voidaan kysyä onko esimerkiksi Afrikassa ja kehitysmaissa jylläävät ja ihmispopulaatiota karsivat sairaudet luonnon keino tasapainottaa elämää? Tähän kysymykseen voidaan suhtautua monelta eri kantilta, uskonnollinen näkökulma on varmastikin erilainen. Itse suhtaudun elämään omien kokemusteni, järkeni ja tietoisuuteni pakottamana evoluutio ja kehitysteoriaa muistuttavalta näkökulmalta. En kiellä suuremman elämänvoiman ja jumaluuden olemassaoloa, mielestäni jopa toivon sitä, mutta elämän realiteetit tietyllä tavalla pakottavat uskomaan syntymään ja kuolemaan ja niiden välissä olevaan mahdollisuuteen toteuttaa itseään. Mahdollisuus, lahja on annettu, kuinka sen käytän? Tämä kysymys pitäisi mielestäni esittää kaikille lajikumppaneilleni. Mutta aina kun pyrin saamaan elämään jotain järkeä, jotain pysyvää ja lopullisesti järkeenkäypää, niin huomaan loppujen lopuksi ajautuvani alkupisteeseen eli päätelmään etten oikeastikaan tiedä mistään mitään.

 

Ehkä se on näin tarkoitettu, kaikkihan ihmiselämässä on loppujen lopuksi vain luuloja ja kuvitelmia, kuinka elämä ja asiat voisivat olla. Todennäköisyyksiä ja arvailuja. Vain kokemusperäisiä asioita voidaan pitää varmoina, vai voidaanko niitäkään. Olisi mahtavaa jos elämässä kuitenkin olisi jonkunlainen suurempi voima, joka johtaisi meitä ja olisimme yhteydessä siihen tietoisuudellamme. Kuvitelmia ja arvailuja? Alun alkaenkin kun tietyllä tavalla heräsin ja aloin kyseenalaistaa asioita, perimmäinen tarve toimintaani oli totuuden kaipuu. Se ei ole muuttunut minnekään, se on jokapäiväisen elämäni kipinä. Totuus elämästä, siinä on unelmani. Miksi totuus ei voi vain tipahtaa tuosta vaan eteeni, näin se menee, sinä ihmisyksilö siinä, kun teet näin ja toimit noin niin tapahtuu tätä ja lopputulos on kannaltasi paras mahdollinen. Miksi? Tämän kysymyksen löydän yhä uudestaan ja uudestaan mielestäni. Siihenkin täytyy olla syynsä, uskon niin. Pyrin olemaan avoin kaikilla ja kaikella, jos asetan rajoja ympäristööni, rajaan jo lähtökohtaisesti jotain pois. En saa kaikkea irti elämästä. Totuus on elämä ja jos asetan ennakkoluuloja ja rajoja käytökselläni, en löydä totuutta tai jotain osia siitä jää puuttumaan. Julmaa kylläkin mutta kaikkialla, niin kuin luonnossakin täytyy vallita tasapaino. Ihminenkin pyrkii luontaiseen tasapainoon itsensä kanssa, ja jos tätä luontaista tasapainoa horjutetaan, ihmisluonto huomaa sen vinoutumana tasapainossa, epätasapainona.

 

Ihmisluonne pyrkii sekä sisäiseen että ulkoiseen tasapainoon itsensä kanssa. Sisäisellä tarkoitan juuri minuuden löytämistä ja sitä kautta syntyvien tarpeiden tyydyttämistä. Ulkoisella tasapainolla tarkoitan kaikkea muuta, tasapaino ihmissuhteissa, unen määrässä, ravinnon tarpeessa, työn ja vapaa-ajan määrässä, stressin ja rentoutumisen kesken, kaikessa ympärillä olevassa elämässämme. Esimerkiksi epävarma ihminen, ujo, punastuva ihminen on mielestäni epätasapainossa itsensä kanssa. Tai sitten stressaantunut, tupakoiva, ylipainoinen, hieman itsetuhoinen (tupakka yms.) ihminen ei ole luonnollisessa tasapainossa. Populaation itsetuhoisuus eli tässä tapauksessa sotiminen on vain luonnon keino tasapainon löytämiseksi itsensä kanssa. Ihmisen paha olo on seuraus syystä eli tässä tapauksessa tasapainon katoamisesta. Onko luonto julma toimiessaan näin, onko elämä julma toimiessaan näin. Mielestäni riippuu näkökulmasta, kyllähän se ihmisen näkökulmasta ja rottien näkökulmasta on sitä. Mutta elämässä täytyy vallita tasapaino, saivathan nämäkin rotat syntyä maailmaan ja toteuttaa lajinomaista käytöstään, siis toisin sanoen uskon niiden silti olleen ”onnellisia” jos käsitettä voidaan luomakuntaan soveltaa. Mielestäni järkevämpi on käsitellä kokonaisuutta kuin tarrautua rottien tapaturmaiseen kuolemiseen. Ne syntyivät elämän monimuotoisen ketjun viimeisimmäksi lenkiksi, saivat elää ja toteuttaa itseään ja lopulta kuolivat, ja luonto säilytti tasapainonsa että elämä pystyy jatkamaan eteenpäin. Uskon että kaikella elämällä on tarkoituksensa, se onko tarkoitus sitten hyvä tai paha, se riippuu näkökulmasta. Uuden elämän syntymisen tarkoitus on elämän jatkumon turvaaminen, liikkeen varmistaminen, tasapainon säilyttäminen. Voiko maailmaan syntyä elämää, jonka ainoana tarkoituksena on elämän tuhoaminen? Onhan sekin mahdollista.

 

Elämä on liikettä, vain muutos on varmaa. Liikettä on pakko olla, aika on suhteellinen käsite. Kaikilla yksilöillä on oma aikansa. Pystynkö havainnoimaan ystäväni aikaa, en, pystynkö ajattelemaan toisen ihmisen tietoisuudella ja pääsemään sisälle toisen ihmisen minuuteen, en. On kummallista ajatella että kaikilla ihmisyksilöillä on sisäinen oma maailmansa ja kaikissa ihmiskontakteissa kohtaavat erilaiset minuudet ja sisäiset äärettömyydet. Sisäinen tietoisuus on ääretöntä. En pysty asettamaan rajoja tietoisuudelleni. Kaikki on valmiiksi annettua, tehtäväni on vain käyttää sitä omaksi parhaakseni minulle sopivammalla tavalla. Siksi haluankin raivata pois kaiken turhan ja toisista lähtöisin olevan rajoittuneisuuden, joka mieleeni on iskostettu. Haluan löytää oman itseni sen kaikissa muodoissaan ja seurata hänen halujaan. Vain näin uskon saavani täyden tyydytyksen tarpeilleni ja elääkseni elämää kuin se on minulle tarkoitettu. Asiaan vaikuttaa tietenkin rohkeus, jos olet tarpeeksi rohkea jo pienenä seurataksesi omia mieltymyksiäsi niin hyvä! Itse en ole sitä ollut ja olen saanut siitä maksaa… Mutta olen kuitenkin onnellinen tästä tilanteesta, tapahtumat jotka ovat tapahtuneet ja kaikki ne epävarmuuden ja epämiellyttävyyden hetket ovat kaikki ajaneet itseäni tähän hetkeen, etsimään aitoa minuuttani ja seuraamaan sitä. Meille on kaikki annettu valmiiksi, ruumis, tietoisuus sekä kaikki elämän edellytykset, se on vain meistä itsestämme kiinni onko meillä rohkeutta seurata meille valmiiksi kehystettyä polkua. Ruumis ja mieli ovat siihen valmiita, vain rohkeus toteuttaa puuttuu.

 

Vaatii suunnatonta määrää itsetutkiskelua, jotta edistyy edes hiukan oman itsensä tuntemisessa. Kaikki epävarmuuden ja epämiellyttävyyden tilanteet, joissa aito minuuteni sisälläni antaa tunteen totuudesta, mutta minuun iskostetut muiden ihmisten ajatukset aiheuttavat ristiriidan tunteideni kanssa, juuri ne ovat rakennuspalikoita itsetutkiskelussa ja tiellä oman minuuteni tuntemiseen. Ne täytyy huomata ja tiedostaa, ja antaa sisältäni kumpuavan tunteen voittaa. Kun tämän tajuaa, se antaa suunnatonta mielihyvän tunnetta. Lukemattomia kertoja olen saanut tällaisia sisäisestä minuudestani kumpuavia tyydytyksen tunteita, ne ovat mahtavia ja niiden eteen kannattaa tehdä töitä. Kaikki on meille valmiiksi katettu, uskallammeko seurata itseämme? Olen miettinyt paljon kuinka löydän itsestäni ne puolet ja ne unelmat ja asiat, joita haluan seurata. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kokeilemalla ja tekemällä eri asioita ne löytyvät.

 

Siinä on riskinsä, voihan kokeilu päättyä myös huonompaan vaihtoehtoon ja tunnen sisälläni epämiellyttävyyttä. Mutta riskihän on kaikkialla läsnä elämässämme. Joka hetki on riski, riski kuolla esimerkiksi. Riski sairastua, kaatua ja loukata itsensä, riski tapahtua jotain epätoivottavaa. Vaikka riski onkin pieni, se on silti läsnä. Mielestäni riskiä ja sen tiedostamista ei pidä pakoilla. Kun kuoleman riskin tiedostaa ja hyväksyy, se antaa tietynlaista vapautta elää. Mitä väliä jos teen näin tai noin, kuolen kuitenkin. Tai jos sanon näin tai toteutan tuon asian, kuolen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Vain suurissa, koko elämän mittaisissa asioissa riskiä ja tekemistä kannattaa miettiä tarkemmin. Esimerkiksi avioliitto ja lapsen saaminen ovat mielestäni tällaisia asioita. Myös toisen ihmisen tappaminen tai pysyvä vammautuminen ovat tällaisia asioita. Mutta jokapäiväisessä elämässämme tapahtuvat asiat, niin kuin vaikka itsensä toteuttaminen tai unelmiensa seuraaminen, mitä väliä on jos niitä seuraa ja pyrkii onnellisuuteen ja elämästä nauttimiseen itseään toteuttamalla. Mielestäni kyseessä on valintakysymys, kuinka käytän elämäni. Voin joko seurata etsiä itseäni ja aitoa minuuttani ja aina palan löytäessäni seuraan paloista koostuvaa kokonaisuutta ja sen antamia suuntaviivoja, tai sitten elän epätietoisuudessa itsestäni, muiden minuun iskostamien ajatusten sekamelskassa.

 

Aina välillä minuus ja tietoisuus nousee esiin mutta se on niin helppo työntää takaisin ja tappaa tietoisuuden ääni sisälläni. Seuraan muiden ajatuksia ja mieltymyksiä, en omiani. Niiden eteen täytyy tehdä töitä ja nähdä suurta vaivaa. Mieleeni nousee kuva hakun kanssa kovaa kalliota kaivavasta ihmisestä, aina pieni pala kerrallaan hän saa palan irti kalliosta. Kallion sisällä sen sydän on ihmisen aito minuus, pieni ihminen kaivaa pala kerrallaan muiden ihmisten mielipiteet ja ajatukset tieltään etsiessään tietään totuuteen.