20.4.2012
Kiitollisuus, kiittämättömyys, miksi en osaa olla kiitollinen tämänhetkiseen elämääni? Koko ajan sisälläni on palo tehdä ja toimia, mennä jonnekin, muuttaa ulkomaille, hankkia rahaa, etsiä seuraa… Suurin osa noista toiminnoista ovat tällä hetkellä täysin käsieni ulottumattomissa. Olen sidottu tähän paikkaan ja tähän hetkeen väliaikaisesti, muutaman vuoden luultavasti. Oman valintani takia olen tänne päätynyt mutta miksi en osaa olla kiitollinen tähän hetkeen ja toimintaani? Koko ajan palo sisälläni kertoo että mene muualle, tee jotain muuta. ”Olet nuori, koko maailma on sinulle auki, mene ja toimi”. Näin ääni sisälläni sanoo. ”Hukkaat nuoruutesi täällä, hukkaat elämääsi ja potentiaaliasi täällä”. Noin se kertoo. Mutta miksi? Tietenkin ihmisellä täytyy olla unelmia, haluja ja kunnianhimoa elämää kohtaan ja sen mahdollisuuksiin, mutta miksi en osaa silti olla kiitollinen tämänhetkisestä tilanteestani ja teoistani? Olenhan matkalla koko ajan, matkalla kohti omia päämääriäni tai niin ainakin kovasti toivon. Se on erittäin turhauttavaa ja voimia vievää kun palo sisälläni ei ole tyytyväinen tähän hetkeen vaikka olen tämän itse valinnut. Se turhauttaa ja vie voimani, kokoaikainen mahdollisuuksien ajatteleminen ja niiden pyörittely päässäni, missä voisin olla tälläkin hetkellä ja mitä tehdä tälläkin hetkellä. En todellakaan tarkoita että haluaisin luopua kunnianhimostani ja unelmistani, en, mutta miksi en silti osaa olla kiitollinen tähän nykyiseen olotilaani, omien valintojeni summaan?
 
Kiitollisuus, ei sen tarvitse tarkoittaa tähän hetkeen tyytymistä lopuksi elämääni eikä tyytymistä vähempään kuin itse haluan mutta kiitollisuus vaatii jonkinlaista näkökulman vaihtoa elämääni kohtaan. ”Vaikka haluankin seurata unelmiani, niin tässäkin on hyvä olla ja olen tähänkin hetkeen tyytyväinen”. Miksi emme osaa olla kiitollisia elämästämme ja tästä tilanteestamme? Miksi meitä koko ajan ajaa eteenpäin tietynlainen ahneus elämää ja asioita sen sisällä kohtaan? Onhan se hyväksikin sillä emmehän muuten mitään saavuttaisi mutta ahneus koko ajan valloillaan vie vaan voimat ja uuvuttaa, koska juuri tällä hetkellä en pääse minnekään. Kiitollisuus elämää ja kaikkea ympärillämme kohtaan, kiitollisuus kaikesta, elämästä, tästä hetkestä. Se näyttää vaativan näkökulman vaihtoa ja uusia ajatuksia. Kiitos matkasta ja sen tästä kohdasta jolla olen tällä hetkellä. Toivon kulkevani kohti noita unelmiani mutta haluan olla kiitollinen juuri matkani tästä kohdasta ja näistä hetkistä. Kiitollinen itsestäni, ympärilläni olevista ihmisistä, terveydestäni, tästä hetkestä sekä kiitollinen niistä asioista ja unelmistani joita kohden pyrin menemään. Olla tyytyväinen tähän hetkeen ja kohtaan matkallani, se ei tarkoita tyytymistä vaan asioiden näkemistä eri tavalla, näkökulmani muuttamista.
 
Milloin elämä on valmis, milloin minä olen valmis, milloin ympäristö ympärilläni on valmis, milloin minuuteni ja tietoisuuteni ovat valmiita, milloin matkani on valmis, mitä on ylipäätään valmis? Milloin olen ihmisenä valmis, milloin olen täydellinen, milloin saan sen mitä kohti kuljen ja minkä eteen käytän resurssejani? Milloin koulutukseni on valmis, taloni, autoni, perheeni, lapseni, työni, asiat ympärilläni ovat valmiita? Onko tuo lamppu tuossa pöydällä valmis? Millä määritellään valmis? Milloin maailmankaikkeus ja elämä ovat valmiita? Kun kuolen, olenko silloin valmis ja täydellinen? Jos maailmankaikkeus joskus tuhoutuu ja häviää, oliko se sillä hetkellä valmis? Ei milloinkaan mikään ole valmista ja täydellistä, uskon, saatan olla väärässäkin… ken tietää mistään mitään. Otetaan esimerkkinä koulutukseni. Joku tai jotkut ovat määritelleet tietyn asteen tietoa ja kokemusta jolloin pärjään itsenäisesti alani työelämässä. On määritelty tietty aste tai tavoite tai käyttötarkoitus ja kun se saavutetaan niin sitten ollaan valmiita. Tavoitteen saavuttaminen on valmiutta. Tietyn ennalta määritellyn asteen ja käyttötarkoituksen saavutettuani olen valmis.
 
Mutta olenko joskus kokonaan, lopullisesti valmis? Olenko täydellinen? Onko täydellisyyttä ja täyttä ”valmiusastetta” olemassakaan? Milloin voin sanoa työni olevan valmis, olen vain saavuttanut oman tai jonkun muuan asettaman tavoitteen mutta onko työni lopullisesti valmis? Milloin voimme sanoa tieteen tai maailman olevan valmis, ihmisen olevan valmis, lopullisesti? Milloin voin sanoa muille että ”nyt olen valmis ihmisenä, olen täydellinen kokonaisuus, mieleni ja ruumiini ovat täysin valmiita”? Milloin tietoisuuteni ja minuuteni ovat valmiita? Uskon että eivät milloinkaan… Uskon että mikään ei voi olla täydellistä eikä täysin valmista. Valmius on vain tavoitteiden ja asetettujen asteiden sekä käyttötarkoitusten saavuttamista. En usko että mikään missään milloinkaan on täydellistä eikä täysin valmista. Jos maailma olisi valmis niin silloinhan loppuisi liike ja elämän jatkumo pysähtyisi, lakkaisi olemasta, me lakkaisimme olemasta, lakkaisimme liikkumasta ja toimimasta, olisimme valmiita, täydellisiä. Valmius on vain ennalta määriteltyjen tavoitteiden ja käyttötarkoitusten saavuttamista.
 
Mieltäni askarruttaa vain se kysymys milloin mieleni ja tietoisuuteni ovat valmiita, milloin voin täysin tyytyä itseeni ja sanoa, ”lakkaa ajattelemasta, toimimasta, etsimästä ja kyseenalaistamasta rakas, olet jo valmis, olet jo perillä ja täydellinen”. Kyllä, käytän itsestäni puhuttaessa sanaa ”rakas”. Suosittelen sitä kaikille muillekin kun kommunikoitte itsenne kanssa. Välillä kyllä tuokin sana muuttuu vihaisemmaksi ja epämiellyttävämmäksi… Mutta milloin mieleni on valmis, milloin olen ihmisenä valmis? Se on tärkein kysymys minulle itselleni, siihen kaipaisin vastausta… Ehkäpä ei milloinkaan, luulen…
 
21.4.2012
Ihmisen onni on ihmisestä itsestään kiinni. Kyllähän ihmisen onneen ja tapahtumiin vaikuttavat myös ympäristö ja sattuma tai kohtalo, mutta emme voi itse vaikuttaa niihin. Voimme vaikuttaa vain omaan itseemme ja tekemisiimme, siksi väitän että onnemme on meistä itsestämme riippuvainen ja siihen kytköksissä. Omiin tekoihimme ja ajatuksiimme. Lähinnä omiin tekoihimme sillä kyseenalaistan edelleen oman vaikutusvaltamme omiin ajatuksiimme, niihin aitoihin, tietoisuudestamme kumpuaviin ajatuksiin. Ihmistä voi mitata vain hänen teoillaan, häntä voi peilata vain hänen historiaansa. Voimme itse vaikuttaa itseemme, ympäristöömme ja elämäämme luomalla uusia ulottuvuuksia elämäämme toiminnallamme. On jollain tavalla lohdutonta ajatella että kellumme vain elämän jatkumossa vailla mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen ja itseemme. Kaikki on meistä itsestämme kiinni, kaikki mihin vain pystymme itse vaikuttamaan eli suurin osa elämästämme ja toimistamme, sen sisällöstä. Kaikki on käsissämme liittyen itseemme. Käsissämme on potentiaalisuus onnestamme ja teoistamme, tulevaisuudestamme. Mielestäni täytyy koko ajan aktiivisesti etsiä uusia mahdollisuuksia toiminnallemme ja potentiaalimme toteutumiselle, uusien ulottuvuuksien löytymiselle. Elämä on liikettä. Omilla teoillamme luomme elämämme ja sen lopullisen sisällön.  
 
Minun täytyy luoda oma elämäni sekä sen tavoitteet ja arvot. Luoda omat haaveeni ja asiat joita haluan tavoitella ja pidän tärkeänä. Synnyttää oma arvoasteikkoni elämälle ja sen sisällölle, minkä näen tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena sekä mikä on arvotonta ja pahaa. Luoda omat arvoni ja näkemykseni. Tarkoitan tällä sitä ettei pidä tyytyä ympäristön synnyttämiin arvoihin eikä näkemyksiin. Kasvuympäristömme meille syöttämään arvoasteikkoon eikä muiden ihmisten näkemyksiin ja heidän arvoihinsa ja haluihinsa. Meidän jokaisen täytyy luoda oma elämämme ja sen sisältö. Kaikki, pienimmätkin asiat elämässämme meidän pitää sijoittaa omaan arvoasteikkoomme ja etsiä omia näkemyksiämme ja halujamme. Yhteiskunta on luonut ja antanut meille jo äidinmaidossa valmiita arvonäkemyksiä asioista. Kuten hankkia hyvä työpaikka, luoda arvostettava ura, etsiä elämänkumppani ja perustaa perhe, hankkia talo ja auto, olla ihmisenä hyvä ja muiden arvostama yms yms yms. Lista on loputon. Mutta entä jos en halua olla sellainen, entä jos en näe noita asioita tärkeänä? Entä jos en halua tehdä kuten muut ja kuten yhteiskunta minulta edellyttää? Haluan luoda oman elämäni omalla sisällölläni ja omilla näkemyksilläni ja arvoillani. Tätä tarkoitan oman arvoasteikon ja arvonäkemysten luomisella ja niiden etsimisellä. Luoda oma elämä… Sen kaikkine osa-alueineen, siihen minä aion pyrkiä. Ja haistatan p*skat yhteiskunnan luomille arvoille ja tavoiteltaville asioille, muiden ihmisten näkemyksille ja heidän haluilleen, joita he koko ajan syöttävät minulle kuin ne olisivat omiani ja manipuloivat minua siinä samalla. Luoda oma elämäni sen kaikkine ulottuvuuksineen, siinä on unelmani…
 
22.4.2012
Jos olemme saaneet oman itseytemme ja saaneet syntyä elämään, silloinhan välillisesti kaikki ympärillämme on lahjaa. Kaikki mitä tapahtuu on lahja, kaikki meidän tekomme, ajatuksemme, ympäristössämme tapahtuvat asiat, muiden ihmisten teot, kaikki mitä maailmankaikkeus pitää sisällään, se on elämän meille antamaa. Menneisyytemme, tämä hetki ja mahdollinen tulevaisuutemme, tämä kaikki meille annettu ja siksi sitä voidaan kutsua lahjaksi. Kaikki maailmankaikkeudessa on välillisesti lahjaa. Mutta eri näkökulmista katsoen voidaan kysyä onko lahja aina hyvää ja kaunista, lämmintä? Voihan lahja olla pahaakin, julmaa ja kauheaa. Ehkä emme voi silloin puhua lahjasta, koska sanaan lahja aina liitetään hyvyys. Puhutaankin vaikkapa meille annetusta. Meille on kaikki annettu ja kaikki ympärillämme tapahtuva on osa annettua. Meille annetaan koko ajan, kaikki tapahtuva on osa annetusta. Näkökulmasta riippuu onko anti hyvää, neutraalia vaiko pahaa? Voihan meille annettu olla myös meille turmioksi, kuolemaksi. Jos puhutaan lahjasta niin jos kaikki ympärillämme tapahtuva on lahjaa, niin on välillisesti hyviä lahjoja, neutraaleja lahjoja ja pahoja lahjoja meidän näkökulmastamme. Jos sairastumme, sekin on meille annettu, jos loukkaannumme tai kuolemme, nekin on meille annettua. Kuolemakin annetaan meille jos kerran syntymäkin on meille annettu. Ikuisesti kaikki ympärillämme tapahtuva on meille annettua, elämän ”lahjaa” meille elollisille.
 
Meillä elollisilla olennoilla on yleisiä, yleisesti hyväksyttäjä tapoja, asioita ja tottumuksia joita kutsumme normeiksi. Niihin vertaamme itseämme jatkuvasti, normeihin ja kuinka olla normaali. Meidän yhteisöllinen elintapamme on syyllinen tähän normeihin ja normaaleihin tapoihin perustuvaan elintapaamme. Ne ovat läsnä elämässämme joka hetki, koko ajan kaikkialla vertaamme itseämme ja tekojamme normeihin ja kuinka olla ”normaali”. Jos toimimme liian erottuvasti näihin normaaleihin tapoihin ja tottumuksiin verraten niin saamme osaksemme kysyviä katseita, epäluuloisuutta, yksinäisyyttä, julmuutta ja jopa kuoleman. Liiallista erilaisuutta ei katsota hyvällä, ihmisen täytyy elää ja noudattaa yleisesti hyväksyttyjä tapoja ja normeja, jotta hänet hyväksytään ihmisyhteisössä. Olemme normien orjia. Olemme elämän orjia. Olemme nykyisen markkinatalouden ja rahajärjestelmän orjia. Olemme ympärillämme elävän ihmisyhteisön orjia. Olemme kulttuurin ja uskonnon orjia. Olemme minuutemme orjia. Normit ja normaaliuden määritellyt tavat ja tottumukset määrittelevät toimintamme. Liiallinen erilaisuus ja elämän monimuotoisuus koetaan pelottavana tai jopa uhkana, historiamme on täynnä tämänkaltaisia tilanteita. Mielestäni se on tietyllä tavalla paradoksi. Paitsi jos emme piittaa niistä, ne ovat muiden ongelmia. Paitsi jos meillä on tarpeeksi rohkeutta toteuttaa itseämme ja sanoa ”tällaiseksi olen syntynyt ja näin haluan toimia, omana vapaana itsenäni ja niin kuin elämä on minut tarkoittanut”. Se on meistä itsestämme kiinni, niin kuin likipitäen kaikki muukin liittyen omaan elämäämme.