3.4.2012

Voiko ihminen muuttaa mieltään ja minuuttaan haluamaansa suuntaan? Olisihan mahtavaa vaikka asiat eivät sujuisi oman mielemme mukaisesti, ulkona olisi huono keli, töissä painaisi stressi ynnä muuta epämiellyttävää mutta silti olisimme iloisia ja tuntisimme sisällämme lämpöä ja mukavaa oloa. Olen monesti yrittänyt ”manipuloida” itseäni jollain tavalla. Kun asiat painavat mieltäni ja tunnen tyytymättömyyttä tai turhautuneisuutta, uppoudun elämän turruttavaan virtaan niin silloin samassa hetkessä olen pyrkinyt muuttamaan täysin näkökulmaani ja kantaani, olemustani. ”Onpa mahtavaa olla elossa, mitä tämä kaikki on ympärilläni, mitä on tämä materia, mitä minä olen, mistä rakennun” Heiluttelen sormiani silmieni edessä ja mietin, ”mitä ainetta nämäkin ovat, mitä minä olen”. Vaikka puhunkin oman minuutemme tuntemisesta ja sen seuraamisesta, olisihan mahtavaa olla riippumaton sen joka hetkeen sidotuista olotiloista. Voisin itse päättää miten tunnen ja miten koen jokaisen hetken.

 

Jo ajatus tuosta synnyttää syvää tyydyttyneisyyden tunnetta sisälläni. Olla oman minuuteni herra, onko se mahdollista. Valjastaa lahjani omaan käyttööni enkä olla sen jokahetkisen olotilansa ”armoilla”. Erittäin mielenkiintoinen ajatus mielestäni. Tunnen olevani syvästi tunneihminen, yleensä ihmiset jaotellaan joko tunne- tai järkiperäisiin ihmisiin vaikka kaikkihan olemme sekoituksia molemmista. Luulen että optimaalisin sekoitussuhde järkeä ja tunnetta ihmisessä olisi 50% ja 50%, pystynkö muuttamaan itseäni siten että saavuttaisin tämän suhteen, millä sitä mitata? En ymmärrä kun minulle sanotaan esimerkiksi että ”Ole mies” tai ”miehet eivät itke”, ”miesten täytyy tehdä näin ja toimia noin”, se tarkoittaa suoraan että tapa jotkut tunteistasi. Siirrä ne syrjään, tukahduta ne. Miksi? Miksi tappaisin osan itsestäni, lahjastani joka minulle on annettu. Se on kuin sinulle annettaisiin suuri rahapalkinto ja sitten sanottaisiin, ”kaada puolet rahoistasi tuohon kaivoon”. Miksi? Sehän riippuu täysin näkökulmasta mistä asiaa tarkastellaan kun ihmisluonteen piirteitä asetetaan järjestykseen ja luodaan erilaisia ”ideaali-ihmisen” periaatteita. Jos tapat osan itsestäsi ja tukahdutat tunteesi, niin olet varmaankin parempi sitten jossain muussa mitä muut sinulta odottavat. Mutta entäpä ne toiset asiat ja puolet? Jos tapat itsestäsi osan jotta voit täyttää nämä ”ideaali-ihmisen” periaatteet niin jossain toisessa tilanteessa ne osat itsestäsi, mitkä tuhosit, ovatkin elintärkeitä. Jopa paljon tärkeämpiä kuin ne joita pystyt suorittamaan tapettuasi osan itsestäsi! Olisi myös mahtavaa jos kaikilla ihmisillä olisi maailmassa oma paikkansa, oma tehtävänsä jota he ovat suorittamassa. Voisin ajatella ”turha minun on taistella minuuttani vastaan, minuuteni suorittaa sille annettua tehtävää ja olen vain välikappale tässä kaikessa”. Olen työväline.

 

Minulle on annettu minuuteni ja tärkein tehtäväni elämässäni on seurata minuuttani ja antaa rohkeuteni minuuteni käyttöön saavuttaakseni minulle annetun tehtävän. Kaikella olisi tarkoituksensa ja paikkansa, syvimmällä sisälläni, tietoisuuteni ytimessä järjeltäni tiedostamattomissa olisi tietynlainen annettu koodi, tehtävä, jota suoritan. Kaikenlainen vastaan pyristeleminen vain hidastaa tämän tehtävän toteutumista. Kaikella olisi paikkansa ja aikansa, kuten puun lehdillä ja kun ne ovat täyttäneet tehtävänsä, ne vain putoavat ikuiseen rauhaan. Rauhoittava ajatus, mikä lienee totuus? Ajatukset, ne aina jaksavat minua ihmetyttää. Mistä ne syntyvät ja päähäni vain yhtäkkiä ilmestyvät. Ovatko ne sisäänrakennetun henkiinjäämisvaistoni tiedostamattani antamia ohjeita kuinka elän ja selviän parhaiten, pystyn jatkamaan sukuani ja jatkamaan elämän pitkää ketjua osaltani, selviytymisvaistoa. Vai lähtöisin suuremmalta voimalta, maailman tietoisuudesta, hengestä, jossa ei ole materiaa, vain henkistä tietoisuutta leijumassa ajattomuudessa, ehkäpä toisessa ulottuvuudessa. Kysymys on mistä tulevat ajatukset. Yksi suurimmista mysteereistä mielessäni. Mistä? Siihen en osaa sanoa vastausta, vain arvailut ja luulot täyttävät pääni, niin kuin kaikessa muussakin elämässä.

 

Elämme käsitteiden maailmassa, ajatus on käsite, maailma on käsite, jumala on käsite, ihminen on käsite. Ihmisten on täytynyt luoda samat käsitteet jotta he pystyvät kommunikoimaan keskenään. Mutta aito elämähän on käsitteiden takana, aito elämä on se tunne joka meille tulee käsitteistä. Käsitteet ovat vajavaisia, aito elämä niiden takana täydellistä ja lämmintä. Ja meidän pitää puhua samoista käsitteistä tarkoittaessamme samoja asioita. Kaikilla ihmisillähän voisi olla omat käsitteensä maailmasta. Meille on vaan pienestä pitäen opetettu että jollakin asialla, kuten ihmisellä, on käsite nimeltä ihminen. Ihminenhän on oikeasti verta, luita ja lihaa, käsite on vain ihminen. Toisena esimerkkinä vaikkapa maapallo, maapallohan on sekoitus kaikkea mahdollista pyöreässä muodossa, meille on vain opetettu sille käsitteeksi maapallo. Jos olisimme kasvaneet yksin ilman tällaisia opetuksia, meille olisi muodostunut omat käsitteemme tai emme olisi tarvinneet käsitteitä ollenkaan, olisimme pärjänneet täysin ilman käsitteitä vain tietoisuudessamme olevilla ajatuksilla ja tunteilla eri asioista.

 

Tuntuu kuin olisin kynä, joka on kirjailijan kädessä. Kuin olisin piano, jota soittaa suuri muusikko. Kuin pensseli taiteilijan ilmaisun välineenä. Tunnen olevani välikappale jossain suuremmassa. Kuin ajatukset vain soljuisivat lävitseni ja tehtäväni on vain muuttaa ne käsitteiksi ymmärrettävään muotoon. Ihmeellistä. Tunnen sisälläni jopa jonkinlaista häpeää, mitä minä olen tehnyt jotta saan/ pystyn kirjoittamaan näin. ”En kirjoittaja ole minä, vaan suurempi voima joka lähettää ajatuksia lävitseni”. Erittäin ihmeellistä. Mieleeni tulee vaikkapa suuri laulaja, jolla on maailman kaunein ääni. Hänellekin on annettu lahja, tuo ääni. Ei hänen ole tarvinnut muuta kuin hioa se tekniikan avulla huippuunsa, ääni on hänelle annettu ja hänellä aina ollut. Hän on kuin välikappale, ääni on hänen syntymälahjansa. Mutta mistä, keneltä? Niin sinunkin lahjasi, mistä ne tulevat, kuka ne on antanut? Kysymyksiä syntyy koko ajan, vain vastaukset puuttuvat… Ihmeellistä. Olen välikappale jossain suuremmassa, minusta riippumattomassa äärettömyydessä.