Maailma ja Elämä opettavat ihmistä aidosti vain erehdyksien sekä tuskan ja häpeän kautta, verellä ja kyynelillä.
 
Vain erehdyksiä tekemällä oppii aidosti!
 
Elämän paradoksi: arvostamme asioita vasta sitten kun menetämme ne.
 
Ihmisten erilainen toiminta johtuu siitä, että kaikki yrittävät vain selviytyä eteenpäin sekä pysyä hengissä omina itsenään… Kukaan ei ole valinnut syntyvänsä sellaisena kuin on, kaikki yrittävät vain selviytyä omalla tavallaan, jota muut eivät luultavasti ymmärrä, koska ovat erilaisia.
 
Ihminen pääsee paljon helpommalla, kun ei edes yritäkään ymmärtää muita ihmisiä sekä heidän tekojaan, se on mahdotonta koska olemme jo lähtökohtaisesti erilaisia. Meidän ei tarvitse eikä meitä ole luotukaan ymmärtämään kaikkia muita ihmisiä.
 
Ihmisen omat sekä ympäristömme meihin synnyttämät luulot sekä kuvitelmat ohjaavat ihmisiä pois elämän todellisesta luonteesta.
 
Jokainen elää oman itsensä kautta, joten jokaiselle vain omassa päässä syntyvät ideat, ajatukset ja tuntemukset ovat tärkeimpiä sekä merkityksellisimpiä.
 
Ihmisen elämän tarkoitus on löytää toinen ihminen?
 
Ihmisen on ensin opeteltava tuntemaan, arvostamaan sekä rakastamaan itseään, vasta ne avaavat mahdollisuuden aidolle elämälle sekä onnellisuudelle.
 
Elämän salaisuus ovat teot sekä toteuttaminen.
 
Käännä erilaisuutesi hyväksesi, tee erilaisuudestasi elämäsi parhain sekä tärkein asia.
 
Ihmisen suurin aarre on oma itsensä sekä minuutensa!
 
Ihmisten suurin ongelma on, etteivät he tunne eivätkä tiedä aitoa itseään, omia todellisia halujaan eivätkä haaveitaan. Ympäristö on aivopessyt heidät pinnallisiksi eläimiksi.
 
Ihmisten suurin ongelma on, etteivät he ymmärrä elämää eivätkä sen todellista luonnetta vaan elävät valheessa, epätietoisuudessa sekä epävarmuudessa omasta itsestään sekä elämästä.
 
Suurin osa ihmisten välisistä konflikteista johtuu siitä, että ihmiset ovat eri tietoisuuden tasoilla. Kun tietoisemmat ja vähemmän tietoisemmat ihmiset kohtaavat, tuloksena on erimielisyyksiä.
 
Ihmiset kaihtavat sekä pakoilevat jännitystä, pelkoa sekä epävarmuutta jotka syntyvät riskin ottamisesta, tietämättömyyteen sekä tyhjyyteen astumisesta, uusista teoista ja toiminnasta sekä omien unelmien seuraamisesta jotka edellyttävät näitä tunteita ja tuntemuksia. Ihmiset eivät uskalla ottaa riskiä, koska ovat niin turvallisuushakuisia. Silti omien unelmien seuraaminen, itsensä toteuttaminen sekä jonkin uuden asian saavuttaminen tapahtuvat vain noiden tuntemusten sekä toiminnan kautta. Siksi rohkeat saavat mahdollisesti palkintonsa eli menestyksen, onnellisuuden, täyttymyksen sekä tyydytyksen ja turvallisuushakuiset lopulta katkeroituvat ottamattomille riskeille? Päätös on jokaisen itse tehtävä oman elämänsä suhteen…
 
Täytyy toimia sekä toteuttaa, jotta voi löytää sekä saada tyydytystä.
 
Elämäni tarkoitus on mennä, tehdä, kokea ja nähdä.
 
Niin ihmiset kuin kaikki muutkin elävät olennot ovat omien alkukantaisten viettiensä, vaistojensa, halujensa sekä tunteidensa ja tuntemustensa vankeja!
 
Jokainen käy omaa elontaisteluaan hetki hetkeltä…
 
Ihmiset eivät tunnista, tiedosta, eivätkä tiedä omaan aitoa voimaansa eivätkä potentiaaliaan, kaikilla on muutosvoimaa oman elämäänsä sekä ympäristöönsä. Tietämättömyys sekä avuttomuus ovat ympäristömme meille kohdistaman aivopesun tulosta.
 
Niin meille ihmisille kuin kaikelle muullekin elävälle Elämä vain antaa ja ottaa pois, meiltä mitään kysymättä. Meistä itsestämme on kiinni kuinka siihen suhtaudumme sekä osaammeko olla onnellisia tästä hetkestä ja kaikesta mitä meillä itse kullakin juuri tällä hetkellä on!
 
Rakkaudessa sekä elämänkumppanin etsimisessä on ratkaisevaa se, kuinka hyvin kahden eri ihmisen luonteet sopivat yhteen.
 
Elämäni tarkoitus on tuntea itseni sekä toteuttaa itseäni.
 
Rohkeus vie eteenpäin.
 
Suurin synti sekä pahuus mitä ihminen voi itselleen tehdä on se, että ihminen ei arvosta eikä rakasta itseään, omia tuntemuksiaan eikä tunteitaan, omaa toimintaansa eikä omaa elämäänsä. Jos ihminen ei arvosta eikä rakasta itseään niin hänelle ei jää mitään…
 
Oma aktiivinen toiminta luo uutta sisältöä elämään, pyri näkemään mahdollisuudet joita elämä sinulle tarjoaa sekä rohkeasti tarttumaan niihin.
 
Tärkein elämäntehtäväni on löytää toinen sisäinen puoliskoni.
 
Ihmisen ainut elämäntehtävä on löytää sisäinen rauha sekä tyydytys, jokaiselle meille jää itsellemme tehtäväksi löytää keinot, kuinka saamme ne itsellemme toteutettua…
 
Kiitä Elämää joka päivä kaikesta siitä mitä olet ja mitä olet saanut kokea elämässäsi, se on ainutlaatuista sillä mitään muuta ei kenelläkään meistä ole.
 
Jokainen hetki sekä jokainen tekomme ovat ainutlaatuisia.
 
Ihmisten suurin aarre on heidän järkensä sekä tietoisuutensa. Aito Elämä sekä aito Kauneus asuvat päämme sisällä, kaikki on muu on vain pintaa sekä pinnallisuutta, jonka olemme saaneet syntymässämme lahjaksi.
 
Vain päänsisäistä tietoisuuttamme voimme aidosti kehittää, siksi se on tärkein asia elämässämme.
 
Jos haluaa löytää uusia asioita sekä saada uutta sisältöä elämäänsä, täytyy vain lähteä. Suunnalla sekö päämäärillä ei ole niinkään väliä, tärkeintä on vain että lähtee menemään, Elämä kyllä pitää huolen lopusta.
 
Kaikki on luotu valmiiksi sisälleni. Elämäntehtäväni on vain tutustua ja tuntea itseni sekä toteuttaa itseäni mahdollisimman hyvin sekä parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Toisia ihmisiä ei pidä koskaan arvioida eikä arvottaa heidän ulkonäkönsä perusteella, ulkonäkömme on vain meille kaikille annettu, emme ole voineet siihen itse vaikuttaa. Aito Elämä. aito Kauneus sekä aito Olemus asuvat sisällämme, vain sisältö on oikeasti tärkeää.
 
Ainut asia minkä todella omistamme on vain tämä hetki, tässä hetkessä meidän täytyy toteuttaa kaikki haluamamme asiat. Tämä hetki on tärkein resurssimme… Se on myös hyvin katoavaista, siksi sitä ei pidä tuhlata turhuuteen.
 
Voiko mikään olla nopeampaa tai hitaampaa kuin aika?
 
Kaiken elävän, kuten ihmisenkin, aika on rajallinen. Siksi kannattaa tarkoin harkita mihin ja kuinka sen käyttää.
 
Kukaan muu ei tiedä toiminta- ohjeita, aitoa sisintäsi, mahdollisuuksiasi eikä oikeaa luonnettasi kuin vain ja ainoastaan sinä, siksi on tärkeintä sekä seurata itseään… Olemme jo lähtökohtaisestikin erilaisia!
 
Oman Elämämme tärkein ja rakkain henkilö olemme me itse, kaikkien on käytävä oma sisäinen taistelunsa sekä seurattava itseään ja omia halujaan.
 
Ihmiskunnan suurin ongelma on etteivät ihmiset tunne itseään eivätkä Elämän aitoa luonnetta.
 
Elämässämme vaikuttaa sekä sitä ohjaa sattuma tai kohtalo…
 
Jokaisella ihmisellä on jokin erityislahja, joka on meille kaikille annettu. Vain meistä itsestämme on kiinni löydämmekö sen itsestämme sekä käytämmekö sitä hyväksemme.
 
Maailma on mahdollisuuksia täynnä, omasta rohkeudestamme riippuu se, että uskallammeko tarttua niihin sekä käytämmekö ne hyväksemme.
 
Jos rikastuminen olisi helppoa, niin kaikki olisivat rikkaita. Jos viisastuminen olisi helppoa, niin kaikki olisivat viisaita. Jos itsensä toteuttaminen olisi helppoa, niin kaikki toteuttaisivat itseään. Jos rohkeana oleminen olisi helppoa, niin kaikki olisivat rohkeita. Jos luovuus sekä uuden luominen olisivat helppoa, niin kaikki olisivat luovia. Jos Elämä olisi helppoa, niin kaikki eläisivät. Jos onnellisuuden saavuttaminen olisi helppoa, niin kaikki olisivat onnellisia…
 
Rohkeuden sekä itsensä toteuttamisen palkintona on menestys elämän eri osa- alueilla, niiden hintana pahimmassa tapauksessa oman hengen sekä elämän menetys. Odottamisen palkintona on turvallisuus, sen hintana katkeroituminen menetetyille mahdollisuuksille.
 
Jokaisella meillä on oma ainutlaatuinen aikamme sekä mahdollisuutemme, meistä itsestämme on kiinni kuinka ne käytämme.
 
Ihminen ei voi syyttää eikä kiittää ketään muuta kuin itseään omasta elämästään sekä omista teoistaan. Yksin on kannettava vastuu, vain näin pystyy kehittymään ihmisenä sekä voi luoda uutta sisältöä elämäänsä.
 
Vaalia sekä mielen että kehon terveyttä kaikin mahdollisin keinoin, siinä on tarpeeksi tavoitetta elämääni.
 
Elämässä on kyse siitä miten sekä mihin oman energiansa sekä elämän kipinänsä käyttää.
 
Hullu on maailma, hullua on Elämä…
 
Ihmisen luottamus itseensä, itsetuntemus sekä rohkeus mitataan aidosti vasta vastoinkäymisissä, vaikeuksissa sekä itseemme kohdistuvassa kritiikissä. Onko meillä voimaa ja rohkeutta luottaa itseemme sekä tekemisiimme vaikeuksista huolimatta vai annammeko vaikeuksien voittaa ja luovutamme?
 
Elämäni suurin unelma on kokea aitoa rakkautta…
 
Ihmisten suurin este onnellisuudelle on se, että aina me odotamme jotain uutta ja tulevaa emmekö osaa olla tyytyväisiä tähän hetkeen sekä tämänhetkiseen elämäntilanteeseemme…
 
Elämämme on elinaikamme pituinen matka omaan minuuteemme, meillä kaikilla.
 
”Kaikki muuttuvat tilanteet ovat mahdollisuuksia.”
 
”Ainut asia mitä meidän tulee pelätä, on pelko itse.”
 
Ensin täytyy kärsiä, jotta voi löytää pelastuksen.
 
Suurin ja arvokkain asia sekä teko, minkä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä on se, että antaa oman elämänsä pois toisen elämän puolesta, luovuttaa omat mahdollisuutensa toisen mahdollisuuksien puolesta, uhraa oman elinaikansa toisen elinajan puolesta. Olisinko itse valmis sellaiseen…
 
Unelmani on elää Aitoa, Puhdasta elämää… Pura vida.
 
Miksi me elämme niin kuin elämme, miksi toimimme niin kuin toimimme, mikä on kaikkein perimmäisin syymme sekä motiivimme?
 
Elämän eri osa- alueilla menestyminen sekä onnellisuuden saavuttaminen ovat kiinni siitä, kuinka hyvin tuntee itsensä sekä omat mahdollisuutensa sekä siitä, kuinka nuorena aitoa itseänsä ja aitoja omia halujansa alkaa oppia tiedostamaan?
 
Meillä on koko ajan joka hetki mahdollisuus muuttaa vaikka koko maailmaa jos haluamme, miksi ja mitä me oikein odotamme, mitä oikeasti sekä aidosti haluamme elämältä?
 
Pyri käyttämään joka päivä ja joka hetki hyväksesi lahjojasi sekä ominaisuuksiasi jotka elämä on sinulle antanut!
 
Jokaisen on löydettävä oma tapansa kuinka elää ja olla.
 
Elämässäsi onnistumiseen sekä omaan onnellisuuteesi et tarvitse mitään muuta kuin itsesi!
 
Jos ei ole toivoa, ei ole Elämää.
 
Tärkeintä mitä ihminen voi itselleen tehdä, on tuntea sekä tutustua itseensä niin hyvin kuin on mahdollista sekä siten käyttää tätä tuntemusta ja tietämystä hyväkseen sekä omaksi parhaakseen.
 
Ihminen ei tiedä paremmasta tai pahemmasta.
 
Elämä on kuin Portaikko, joskus liikutaan ylöspäin ja toisinaan taas alaspäin.
 
7.6.2012 klo 8.21. EN MUUTU ENÄÄ KOSKAAN MIHINKÄÄN SUUNTAAN ENKÄ KENENKÄÄN TOISEN IHMISEN HALUSTA TAI YMPÄRISTÖN PAINOSTUKSESTA!
 
Vain ihmisten teoilla sekä ihmisten elämänkokemuksilla ihmisiä voidaan vertailla keskenään.
 
Elä OMAA elämääsi OMANA itsenäsi.
 
Mikään elävä ei ole päättänyt itse omasta syntymästään sekä olemassaolostaan, kaikki elävä on vain pakotettu syntymään maailmaan joko muiden elävien halusta, sattumanvaraisuuden kautta tai elämän jatkumon toteutumiseksi.
 
Ihmiset ovat erilaisia ja heidän ajattelunsa, ajattelun tasonsa sekä henkisyytensä ovat eri tasoilla.
 
Kaikki ihmisyyteen sekä ihmisiin liittyvät ongelmat voidaan johtaa ihmisluonteesta sekä sen perimmäisestä sekä aidoimmasta olemuksesta.
 
Jos ei etsi, ei voi löytää. Jos ei lähde, ei voi päästä perille. Jos ei kysy, ei voi saada vastausta. Jos ei ota riskiä, ei voi saada täyttymystä. Jos ei ajattele, ei voi löytää ratkaisua. Jos ei toteuta, ei voi tulla onnelliseksi. Jos ei katso, ei voi nähdä. Jos ei kuuntele, ei voi edistyä. Jos ei kyseenalaista, ei voi tapahtua muutosta.
 
Aidosti ihmisiä ei pidä mitata eikä vertailla fyysisyytensä, ulkoisten ominaisuuksiensa eikä ulkomuotojensa perusteella vaan sisäisten maailmojensa, henkisten voimiensa sekä henkisen aidon maailman perusteella, sisäisen aidon voiman sekä rohkeuden perusteella, viisauden sekä älykkyyden perusteella.
 
”Asiat eivät katoa vaikenemisella, eivätkä ongelmat poistu peittelemisellä.”
Moraali sekä empatia, ihmisten henkinen ja ainoa oikea laki.
Kaikilla meillä on vapaus valita. Kaikkien meidän on pakko valita.
Elämä on TÄYNNÄ nurinkurisuuksia ja ristiriitoja.
”Saattohoitajan potilaat katuvat:
-ihmiset kasvavat paljon kun joutuvat kohtaamaan kuoleman
-haaveet sekä unelmat jäävät toteuttamatta
-ROHKEUS ELÄÄ JUURI NIIN KUIN ITSE HALUAA!
-elämättä jäänyt elämä vs. ympäristön odotukset
-ihmiset eivät kunnioita unelmiaan
-VÄHEMMÄN TÖITÄ! Lasten nuoruus sekä puolison toveruus -> YKSINKERTAISTA!
-tunteiden näyttämisen tarve sekä oman minuuden seuraaminen vs. katkeruus!
-ystävien ja ystävyyden merkitys, toive saada uusi mahdollisuus rakkaiden kanssa!
-ONNI ON VALINTA, se ei tule mistään konkreettisesta asiasta!
-IHMISET PELKÄÄVÄT MUUTOSTA SEKÄ TOISTEN ARVOSTELUA!
-ihmiset kaipaavat iloa, naurua sekä hassuttelua!”
 
Luomakunnan korkein sekä kehittynein olemus asuu sisällämme.
 
Ihmisten tärkein resurssi on aika, ihmisten ainoa aidosti oikea resurssi on aika.
 
Ihmiskunnan suurin ongelma on ihmisten kuvitelma omasta sekä ympäristönsä kuolemattomuudesta, aikaamme on vain rajoitettu määrä…
 
Mitään ei tapahdu eikä tule tapahtumaan jollet sitä itse tee, odottaminen on turhaa..
 
Ihmisten sisäisen erilaisuuden voi päätellä heidän ulkoisesta erilaisuudestaan, kuten ulkomuodossakin niin sisällössäkin ”perusrunko” on sama, mutta erilaiset ominaisuudet sekä piirteet tekevät ratkaisevan eron. Joten älkäämme edes yrittäkö ymmärtää toisiamme, olemme jo lähtökohtaisesti ja valmiiksi erilaisia.
 
Elämässä menestymisessä on kyse siitä, kuka tuntee itsensä parhaiten ja uskaltaa sekä onnistuu käyttämään näitä ominaisuuksia hyväkseen parhaalla mahdollisella tavalla.
 
”Samaan virtaan ei voi astua kahdesti.”
 
Hyväksy itsesi ja yritä nauttia matkasta parhaasi mukaan!
 
Rohkeuden määrä määrää sen, oletko somebody vai nobody!
 
Elämässä täytyy olla rohkea, ei ole muuta vaihtoehtoa, muuten iskee katkeruus!
 
Ihmisen ja kaiken elävän arvokkain omaisuus on hänen päänsä sisältö!
 
”Maine ja luottamus luodaan teoilla. Ne myös menetetään teoilla.”
 
Elämän sisältö sekä sen laatu riippuu rohkeudesta…
 
Tietämättömyys on elämän ja koko maailman suurin ongelma sekä ongelmien aiheuttaja.
 
Ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Ihminen kaipaa yhteisöä sekä ihmisverkostoa ympärilleen.
 
Jos ei ajattele, ei voi oivaltaa.
 
Jos ei itse tee mitään, itselleen ei tapahdu mitään. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa riski ja toimia.
 
Kukaan ei ole itse valinnut syntyvänsä, meidät on vain pakotettu elämään ja selviämään.
 
Jokapäiväisessä nyky- yhteiskunnan kiireessä ja pinnallisuudessa ihminen unohtaa oman sisimpänsä sekä sen hyvinvoinnista huolehtimisen, siitä johtuu ihmisten henkinen pahoinvointi. Ihmiset eivät tunne itseään-> tietämättömyys!
 
Ihmisillä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa, joko toimia sekä toteuttaa ja lopulta kuolla, tai odottaa sekä katkeroitua ja lopulta kuolla?
 
Ainoa aito asia, mitä kukaan meistä omistaa on vain ja ainoastaan tämä hetki… kaikki muu on omaa kuvitelmaamme.
 
Jokaisen on käytävä oma taistelunsa.
 
Ihmisen elämä on jatkuvaa sisäistä taistelua itsensä kanssa.
 
”Harmittaa vain etten saanut tätä vaihdetta päälle jo aiemmin” Eero 17.7.2012
 
Vanhempani ovat päättäneet elämäni kohtalon yhdistäessään geeninsä valittuna ajankohtana, isovanhempani taas päättäneet vanhempieni kohtalon jne… Elämän ketju on loputon.
 
Jokaisella ihmisellä on sisällään omanlaisensa yksilöllinen elämisen palo sekä halu, joka ajaa häntä eteenpäin.
 
Täytyy ensin epäonnistua, jotta siitä voi ottaa opiksi ja lopulta onnistua!
 
Elämä on paljon monimuotoisempi, monitasoisempi sekä monisäikeisempi kuin ihmismieli voi milloinkaan kuvitellakaan.
 
”Oma” elämämme ja kaikki meissä on omien geeniemme ennalta määrittelemää?
 
Jokaisen täytyy luoda oma elämänsä ja asettaa omat unelmansa sekä tavoitteensa joita tavoitella elämässään, jotta voi tulla onnelliseksi.
 
Omat unelmamme sekä tavoitteemme auttavat meitä jaksamaan eteenpäin omassa jokapäiväisessä elämässämme.
 
Kaikissa meissä on oma potentiaalimme, meistä itsestämme on kiinni kuinka se aktivoituu vai annammeko sen aktivoitua ollenkaan!
 
IHMISEN SUURIN ESTE ONNELLISUUDELLE ON HÄN ITSE SEKÄ HÄNEN PÄÄNSISÄISET RAJOITTEENSA.
 
Ihmisten omat kuvitelmat ja elämän realiteetit eivät liki koskaan kohtaa sekä toteudu, kuvitelmat ovat vain ihmisiin sisäänrakennettu keino jaksaa eteenpäin.
 
Samalla tavoin kuin ihmisten täytyy kohdata fyysiset pelkonsa, niin heidän täytyy kohdata myös sisäiset pelkonsa sekä rajoitteensa jos he haluavat kehittyä ihmisenä tuntemaan itsensä paremmin.
 
Ihmisen koko elämä on määräytynyt jo hänen syntyessään hänen vanhempiensa geenien toimesta?
 
Elämän tarkoitus on elää tässä hetkessä, tässä ja nyt.
 
Tietoisuutemme on tärkein asiamme mitä meillä on, päämme sisällä on mahtavin ja kallein aarteemme!
 
Elämän sääntö: odottamamme sekä kuvittelemamme asiat tuntuvat laimeammilta toteutuessaan kuin omissa haaveissamme, odotuksissamme ja kuvitelmissamme, tämä on sisäänrakennettu selviämiskeinomme jotta jaksamme elää ja jaksaa eteenpäin.
 
Kaikki on valmiina sisällämme ja alitajunnassamme, meille on kaikki annettu jo syntymässämme, meidän elämäntehtäväksemme vain jää tutustua itseemme sekä tuntea itsemme mahdollisimman hyvin.
 
Ihmisten suurin ongelma on, etteivät he tiedä mitä haluavat elämältään. Tämä johtuu itsetuntemuksen puutteesta sekä elinympäristömme meitä kohtaan harjoittamasta aivopesusta.
 
Oman vapaan elämän suurin este on muiden ihmisten arvostelun sekä paheksunnan pelko.
 
Ihmisen ei tarvitse tietää ja tuntea kuin vain ja ainoastaan itsensä!
 
Ihminen ei tarvitse toisilta ihmisiltä mitään elämänohjeita tai neuvoja, kaikki tarvitsemamme on valmiiksi jo sisäänrakennettu meihin, KAIKKI TEHKÖÖN NIIN KUIN ITSE HALUAVAT!
 
Ihmisen ei tarvitsekaan ymmärtää ketään muuta kuin omaa itseänsä.
 
Omana itsenäni minun täytyy elää ja olla, menestyä ja epäonnistua, kaikki on valmiina sisällämme.
 
Kaikkien elävien täytyy toteuttaa kaikki haluamansa tässä hetkessä, ei meillä muuta ole, kaikenlainen odottelu on täysin turhaa.
 
Vain omat teot ja toteuttaminen luovat uutta, uutta elämää sekä uusia mahdollisuuksia. ROHKEUS JA TOTEUTTAMINEN OVAT TÄRKEIMPIÄ!
 
Ihmiset eivät edes tiedosta kaikkia mahdollisuuksiaan elämässään, siitä johtuu katkeruus. Tämä johtuu itsetuntemuksen puutteesta!
 
Tässä hetkessä on KAIKKI! mitä meillä on.
 
Tässä hetkessä meidän täytyy tehdä sekä toteuttaa kaikki mitä ikinä haluammekaan Elämältämme, odottaminen on turhaa ja SE TAPPAA ELÄMÄÄ SEKÄ TUHOAA MAHDOLLISUUKSIAMME JOKA HETKI!
 
Mitä aiemmin ihminen hyväksyy täysin itsensä, sitä enemmän aikaa hänellä on toteuttaa itseään ja omia todellisia halujaan sekä tavoitella aitoa onnellisuuttaan.
 
Kukaan meistä ei ole saanut päättää mitään liittyen itseensä ja omaan elämäänsä, ei sukupuoltaan, luonnettaan, syntymäpaikkaansa, ympäristöään mihin syntyy jne. Meidät on vain heitetty elämään, jotta elämä jatkuisi… Emme ole saaneet päättää edes että haluammeko ylipäätään syntyä sekä elää, meidät on vain pakotettu elämään.
 
Meillä ei ole mitään muuta kuin oma elämämme, joten elämäntehtävämme on tehdä siitä itsellemme mahdollisimman mieluisaa!
 
Elämän tarkoitus on RAKKAUS?
 
Vaikka kuinka tarkasti suunnittelisimme oman elämämme ja tulevat tekomme, niin ei täysin tule koskaan tapahtumaan… Elämä menee aina omaan suuntaansa.
 
Oma Elämä Omana Itsenäni, Oman Elämäni Loppuun Saakka…
 
30.7.2012 Ainut toiveeni elämäni suhteen on että se tulisi olemaan monimuotoista ja vaihtelevaa.
 
Ihmisen täytyy, hänen on suorastaan pakko luottaa itseensä sekä arvostaa itseään, koska hänellä ei muuta ole…
 
Ujous ja pelko tappavat elämäämme ja omia mahdollisuuksiamme, ne estävät potentiaaliamme sekä itseämme toteutumasta, ne hukkaavat mahdollisuuttamme olla onnellisia.
 
Ensin on henkinen, sen jälkeen vasta fyysinen. Ensin on ajatus, sitten toiminta. Ensin on oivallus, sitten vasta toteutus… Vain harvoin vaikkapa tragedian seurauksena fyysinen tapahtuma herättää henkisen puolen, esimerkiksi kolarissa tapahtuneen menetyksen seurauksena.
 
Elämän peruslähtökohta on se, että hyväksyy täysin oman itsensä sekä elämän ympärillään sellaisena kuin se on, kaikenlainen vastaan pyristeleminen vain hankaloittaa omaa elämää, oman identiteetin rakentumista sekä oman onnellisuuden toteutumista.
 
Yksinäisyys on elämän pohjavire, pohjimmiltamme olemme omien ajatustemme sekä tuntemuksiemme kanssa yksin.
 
Elämä on loppujen lopuksi melko neutraalia, se ei tunnu oikein miltään?
 
”Olen oma tulevaisuuteni.”
 
Itsemme kanssa on vain opittava elämään.
 
Etsi maailmasta paikka, jossa olet onnellinen.
 
Haluan tuntea itseni sekä toteuttaa itseäni, haluan rohkeasti seurata omia unelmiani jopa ennenaikaisen kuoleman uhalla, riski on otettava…
 
Mitä kehittyneempi laji, sitä kykeneväisempi se on hyvyyteen ja pahuuteen, empatiaan sekä julmuuteen, iloon ja vihaan.
 
Minulla on aikaa koko loppuelämäni.
 
Elämän ihmeellisin asia on Elämä itse.
 
Mikä Minä Olen?
 
Kilpailu sekä yksilöllisyys kaikkialla, niin yritysmaailmassa kuin yksilöidenkin välillä.
 
Muutos tarvitsee aikaa.
 
Aionko todella luovuttaa, olenko luovuttaja?
 
”SE ON HÄNEN ONGELMANSA!”
 
Kaikkialla täytyy sekä hyvyyden että pahuuden olla tasapainossa.
 
Olen löytänyt ratkaisun turhautuneisuuteen ja se on rohkeus sekä teot!
 
Luulemme tietävämme mikä meille on oikein sekä parasta, mutta olemme suurimmaksi osaksi väärässä.
 
Elämä on raadollista.
 
Elämä on mahtavaa, kaikki syyt ovat meissä itsessämme.
 
Elämässä on kyse siitä, kuka käyttää itseään sekä lahjojaan parhaiten hyväkseen.
 
… haluan vain olla oma itseni ja onnellinen…
 
Elämä ilman minkäänlaisia sisäisiä tai ulkoisia rajoitteita, siinä unelmani.
 
Kaiken muu sallin itselleni, kunhan vain pystyisin olemaan rohkea!
 
Omat tekomme sekä oma rohkeutemme muokkaavat elämäämme!
 
Rohkeus, avain onneen?
 
Elämän suurimmat mysteerit ovat kaikkein yksinkertaisimpia?
 
… kaikki on kiinni pääsi sisältä…
 
Olen minuuteni ja oman elämäni uhri?
 
Elämän järkyttävin mielettömyys on Elämä itse.
 
Elämä korjaa itse itseään!
 
10.5.2012 En ole uskaltanut käyttää potentiaaliani, en ole uskaltanut aktivoida sitä…
 
Ihmiset kaipaavat muutosta -> muutos tarvitsee toimintaa ja tekoja -> toiminta ja teot tarvitsevat ROHKEUTTA.
 
Luo uutta sisältöä Elämääsi uusilla teoillasi sekä rohkeudellasi!
 
Jokainen on minuutensa sekä itseytensä vankilassa, vain tappamalla osan itsestään ja tuntemuksistaan niistä voi vapautua. Mutta samalla menettää osan itsestään sekä potentiaalistaan…
 
Ohjaako Elämäämme jokin kohtalonomainen vai päteekö täällä vain luonnon lait!?
 
OLE KORVAAMATON, OLE AINUTLAATUINEN, OLE UNIIKKI.
 
OMA arvostus sekä itsensä arvostaminen ovat peruslähtökohtia Elämän monimuotoisuuteen ja rikkauteen sekä oman Elämän onnellisuuteen.
 
Elämässämme kaikki on väliaikaista ja kaikki on meillä lainassa.
 
Elämän henki, Elämän syvin olemus?
 
Aidosti elämäämme rajoittava tekijä ei ole kuolema eikä kuolemanpelko, vaan sisällämme olevat tunteet sekä tuntemukset, rohkeuden puute sekä ujous.
 
Ujous on sairaus.
 
Rohkeus on hyve, ujous on pahe.
 
Kolme Elämänohjetta: voit kiittää ja syyttää elämästäsi vain itseäsi sekä olet yksin Elämässä.
 
Elämä avautuu sekä uusia mahdollisuuksia syntyy oman tekemisen, näkemisen sekä kokemisen kautta.
 
ELÄ ITSELLESI, ELÄ ITSEÄSI VARTEN.
 
”Ihminen katuu eniten riskejä, jotka hän jättää ottamatta”?!
 
Elämä on suoritus…
 
Ihminen ei ole kiitollinen tai tyytyväinen mihinkään ennen kuin hän kokee sen menettämisen tuskan tai muuttaa suhtautumistaan Elämään sekä arvostuksen kohteisiinsa.
 
Ihminen on täysin vapaa, mutta silti vankina omassa itseydessään. Ihmisellä on täysi vapaus valita, mutta silti ihminen on pakotettu valitsemaan. Ihminen elää vapaasti vastuusta, mutta silti hänet on pakotettu vastuuseen.
 
Rohkeus on avain Elämänmuutokseen.
 
Aito voima sekä aito elämä asuvat sisällämme. Lihaa ei voi olla ilman Elämänhenkeä, mutta Elämänhenkeä voi olla ilman lihaa?
 
Elämä on voittajien?!
 
ITSEROHKEUS!
 
Anna tekojesi puhua puolestasi.
 
Kulje joka hetki niin kuin viimeisellä matkallasi, sillä sillähän me kaikki olemme.
 
Yleensä muutos tapahtuu pikku hiljaa, pienin askelin…
 
Älä tee Elämästäsi vaikeaa!
 
Henkinen nautinto| Fyysinen nautinto
 
Jokaisella elävällä olennolla on oma taistelunsa käytävänä sekä oma elämänsä selvitettävänä, omat halunsa seurattavana sekä omat unelmansa löydettävänä. Mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle ja mikä kiinnostaa toista, ei kiinnosta toista… Meidät on luotu erilaisiksi, olemme jo syntyjämme erilaisia, siitä johtuvat kaikki ristiriidat sekä väärinkäsitykset.
 
Elämä on valinta. Voit valita hyvän ja pahan väliltä sisälläsi, tämä valinta tulee vaikuttamaan onnellisuudentilaasi. Niin helppo on valita paha ja itsekäs vaihtoehto, mutta muidenkin kannalta hyvä sekä epäitsekäs vaihtoehto on jo vaikeampi toteuttaa. Onnellisuus on Elämämme päämäärä, kysymys kuuluukin, mitä se itse kullekin meistä tarkoittaa ja mitä merkitsee sekä kuinka sen voimme saavuttaa.