Oletko muuten koskaan sattunut miettimään ihan ajatuksen kanssa tätä kaikkea, mitä me todella olemme ja mitä täällä todella tapahtuu? Meidät on vain heitetty tänne, heitetty tänne keskelle olevaista kuten koulureppu nurkkaan kotiin saavuttaessa. Ei meiltä tiedostavilta olennoilta ole keneltäkään ennalta edes kysytty haluaisimmeko mahdollisesti syntyä tai voisimmeko kenties harkita ilmestymistä maailmaan, ”miellyttäisikö herraa tänään syntyä poikalapseksi esimerkiksi Itäiseen Suomeen Kontiolahdelle tai daamia vaikkapa tyttövauvaksi Yhdysvaltoihin Etelä- Carolinen osavaltioon”. ”Mitenkäs tuota, haluaisitkos kuule mahdollisesti elää ja olla, oletko muuten syntymisen ihmettä viime aikoina miettinyt?” Ei, meiltä ei kysytty mitään ennen syntymäämme, ei yhtään mitään ennen sitä hetkeä kun elävä olento alkoi tiedostaa ympäristöään ja itseänsä. Meille ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään liittyen itseemme ja tulevaan (ainakaan varhaislapsuuden) elinympäristöömme. Meidät vain luotiin, vasten tahtoamme tai (toivottavasti myös jonkun onnekkaan oman) tahdon mukaisesti, me vain ilmestyimme ja aloimme tiedostaa pikku hiljaa kaikkeutta, pala palalta, hetki hetkeltä. Ei annettu mitään karttapalloa tai ohjekirjaa, ”tuohon suunttaan kun lähäret ja näin kun teet niin hyvä tulloopi”. Ei, ei annettu mitään lisäapuja tai ohjeita, koko maailmankaikkeuden sekä olevaisen käsittävää navigaattoria reppuumme tai kompassia taskuumme.

Perimmäinen idea täällä nähtävästi onkin se, että kaikki täytyy löytää sekä varsinkin tiedostaa itse omakohtaisesti, kaikilla on oma ”taistelunsa” taisteltavana ja polkunsa löydettävänä, sellainen vain on olevaisen laki. Vain sillä tavalla todella tiedostaa sekä ymmärtää asioita omalle kohdalleen, oppii omakohtaisesti, kantapään kautta. Mutta jos meiltä ei ole kysytty, jos emme ole saaneet valita, niin se tarkoittaa että meille on vain annettu. Olemme vain olleet ja meille on heitetty takki syliimme. ”Tuossa, otahan koppi” ja kaikkeus heitti meille tällaiset ominaisuudet tällaisessa näkyvässä muodossa, ruumiimme ja kaiken, joka on siihen liitännäistä. ”Tuossa, otahan koppi” ja tietty takki vain sujahti meidän päällemme, tuosta vain. Jokainen voi kysyä mielessään onko tämä nyt reilua? Oliko tässä nyt minkään sortin järkeä?

Eli summa summarum, jos kerran emme ole saaneet valita ja meille on vain annettu, niin voimmehan sitten kysyä että no, haluanko todella elää ja olla tällaisena, ”onko takki todella sopiva”? Käsi on jo jaettu, panokset ovat jo pöydällä joten minkälaiset kortit sain, voiko näihin nyt sitten todella olla tyytyväinen? Sama asia kuin kalastelisi uusilla kalavesillä ensimmäistä kertaa, kun se kerran nappaa niin koskaan ei voi ennalta tietää että mitä sieltä siiman päästä löytyy. On erittäin mielenkiintoista pyöritellä mielessään kysymyksiä kuten jos kaikki on kerran annettua, niin voiko tämänhetkiseen ”lopputulokseen” olla sitten tyytyväinen? Mitkä tekijät ovat johtaneet tähän tilanteeseen? Sekö että takki oli ”väärän” kokoinen ja värinen? Vaiko ehkä se että emme lopulta uskaltaneetkaan käyttää sitä todella hyväksemme, emme koskaan todella käyttäneet hienoa takkiamme elämän tuulissa ja tuiskeissa. Vaikka mahdollisuuksia takin käyttämiseen oli niin paljon, niin lopulta uusi hieno takki jätettiin naulakkoon roikkumaan käyttämättä sen kaikkia rajattomia mahdollisuuksia? No, jos kerran fakta on se, että me olemme saaneet ja jos kerran olemme saaneet, niin seuraava kysymys kuuluukin siis, mitä me tällä ”lahjallamme” todella teemme ja varsinkin se, mitä VOISIMME sillä tehdä? Ehkäpä elämän tarkoitus onkin pyrkiä nauttimaan tästä lahjasta mahdollisimman paljon, pyrkiä käyttämään sitä yhteiseksi hyväksi kaikilla mahdollisilla tavoilla ja yksinkertaisesti, tehdä matkaa, seikkailua? Seikkailla eteenpäin tässä loputtomien mahdollisuuksien sekä valintojen olevaisessa ja pyrkiä olemaan onnellinen. Toimia ja toteuttaa itseämme takkia hyväksi käyttäen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, jokaisessa mahdollisessa hetkessä.

Tietääkseni onnellisuus on määritelty ihan virallisestikin ihmiselämän todelliseksi päämääräksi!? Eli ”ei huolen häivää, päivä oon huoletooon” niin kuin laulussakin lauletaan, jos kerran takki on annettu ja tämän kaiken (virallisestikin vahvistettu) päämäärä on onnellisuus, niin ei muuta kuin takki päälle ja menoksi, nokka kohti uusia seikkailuja.

Loppujen lopuksi… elämä on valinta.                                                                  (Riku Liimatta, 31.1.2013)