14.5.2012
Haluan olla korvaamaton, haluan olla ainutlaatuinen, haluan olla uniikki. Haluan ettei kukaan muu missään eikä milloinkaan pysty tekemään asioita kuten minä, ettei kukaan muu voi korvata minua eikä tekojani. Onko se mahdollista? Haluan tehdä jotain joka mullistaa maailman, jotain joka muuttaa elämää, jotain joka muuttaa ihmiskuntaa ja kehitystä. Onko haaveeni liian suuri toteutettavaksi yhdelle ihmiselämälle ja yhden ihmiselämän aikana?
 
Mieltäni on painanut viime aikoina kysymys siitä, voimmeko itse muuttaa ja vaikuttaa elämäämme ja omaan minuuteemme ja itseyteemme. Vaikka kuinka yritän kiistää ja kyseenalaistaa sen asian, että kaikki on meille annettua, en vain pysty kiistämään sitä tosiasiaa. En keksi mitään mikä kumoaisi sen tosiasian, että emme ole itse voineet vaikuttaa siihen mihin olemme syntyneet, millaisena olemme syntyneet, mihin aikaan olemme syntyneet ja millaisia ihmisiä ympärillemme ja millainen kasvuympäristö meille itse kullekin on ”annettu”. Jos päädymme siihen lopputulokseen, että kaikki elämässämme on meille annettua ”lahjaa”, niin sittenhän voimme unohtaa kaikki haaveet ja toiveet muutoksesta ja meidän omasta panoksestamme omassa elämässämme. Vai onko se edes annettua, onko se vain elämän jatkumon sattumanvaraisuutta? Jokaisesta päätelmästäni voin löytää tuplasti enemmän kysymyksiä, jotka vain lisäävät totuuden löytämisen haluani. Totuus? Onko elämässä totuutta edes olemassa? Jotain, joka on pysyvää ja jotain millä voimme selittää kaiken syy- seuraus menetelmällä. Onko elämässä edes totuutta vai onko kaikki vain sattuman ja elämän jatkumon sekamelskaa, mikä luultavasti tulee päättymään täydelliseen tuhoon… Tai niin ainakin luulen, jos uskomme vain sattuman olemassaoloon. Onko turhaa etsiä totuutta? Ne voimavarat, jotka uhraan sen etsimiseen, voisinko käyttää ne paremminkin vain olemalla tässä hetkessä ja unohtamalla kaiken mieltäni painavan. Totuuden ja jonkin pysyväisen etsimisen kipinä sisälläni ei vain näytä laantumisen merkkejä, onko se sitten hyvä vai huono asia… Voiko ihminen muuttaa itseään? Jos haluamme, pystymmekö tappamaan ja sammuttamaan esimerkiksi tunteemme ja empatiamme? Jos haluamme muuttua esimerkiksi pelkäksi järkeen ja järkiperäisyyteen perustavaksi olennoksi, pystymmekö siihen? Jos haluamme muuttua pelkiksi omaan selviytymisviettiimme turvautuviksi olennoiksi, pystymmekö siihen? Painotan tällä sitä, pystyykö ihminen muuttamaan itseään lopullisesti vai onko meille annettu lopullista ja pysyvää. Jos meille annettu on pysyvää, niin helpompihan on vain luovuttaa taistelu itseään vastaan ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin tässä hetkessä tuntee olevansa. Olipa se sitten hyvää tai pahaa? Jos ihminen on läpeensä paha, niin saako hän olla paha? Onhan hänellekin kaikki yhtälailla annettua kuin kaikille muillekin. Eikö hän saisi olla sitten oma itsensä? 
 
Oma osuutemme omassa elämässämme ja sen muotoutumisessa? Ovatko kaikki elävät olennot ”oman onnensa seppiä”? Sekin on mieltäni pohdituttanut viime aikoina. Kuinka paljon voimme oikeasti vaikuttaa omaan elämäämme? Jos kaikki on annettua, niin elämämmehän on vain tämän annetun käyttämistä omaksi hyödyksemme. Jos olemme kaiken saaneet valmiiksi, niin elämä ympärillämme on tietyllä tavalla ennalta saneltua. Meille on kaikki annettu ja me vain aktivoimme potentiaaliamme. Välillä tulee tunne että kaikki on ennalta määrättyä. Että emme voi vaikuttaa mihinkään, vaan kaikella on aikansa ja paikkansa. Voimmeko omilla teoillamme ja haluillamme vaikuttaa aidosti mihinkään, vai toteutammeko vain meille annetulla kehollamme ja mielellämme meille annettua ”tehtävää” ja ennalta määrättyä elämää? Toinen mieleeni nouseva vaihtoehto on elämän sattumanvaraisuuden, elämän jatkumon sekä luonnon lakien määräävien tekijöiden kautta syntymisemme ja sattuma sekä omat tekomme ja halumme elämäämme muokkaavina tekijöinä. Tämä vaihtoehto perustuu omien tekojemme kautta luomaamme elämään ja jokaisen omien valintojen kautta tehtyyn elämäämme. Eli jokainen on vastuussa itsestään ja jokainen voi syyttää ja kiittää vain ja ainoastaan itseään ja elämän sattumanvaraisuutta tämänhetkisestä elämästään ja olotilastaan. Eli jokainen on osittain ”oman onnensa seppä”. Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat mietityttäneet minua päivittäin viime aikoina. Vai onko totuus jotain näiden väliltä, tai jotain näiden ulkopuolelta? Mikä niistä on oikea, mikä on totuus?
 
Haluaisin löytää totuuden elämästä siksi, että osaisin muuttaa itseäni siten, että saisin elämästä kaikista eniten irti ja että pystyisin elämään kaikista menestyksekkäimmällä tavalla. Että pystyisin käyttämään kaiken potentiaalini hyödykseni, täydellisesti. Että en hukkaisi potentiaaliani turhuuteen enkä epätotuudellisiin ideoihin, luuloihin tai uskomuksiin, uskontoihin. Että osaisin elää oikein…